Antti Suutaran sukuseuran tiedote ja joulutervehdys
Sukuseuran tulevaa toimintaa
Sukuseuran toiminta on koronasta johtuen ollut monen muun yhdistyksen lailla hiljaisella liekillä. Kokoontumisia on rajoitettu kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi ja terveyden säilyttämiseksi. Seuran joka toinen vuosi pidettävä sukukokous jouduttiin siirtämään vuoden 2021 kesälle. Se pidetään alustavan tiedon mukaan lauantaina 3.7. Porin Yyterissä.
Koronan salliessa sukuseura järjestää jäsenilleen ja sukuun kuuluville laskiaistapahtuman su 14.2.2021 Veneskosken koululla. Tapahtumasta ilmoitellaan tarkemmin lähempänä laskiaista sukuseuran kotisivuilla www.asuutara.net. Perinteisesti laskiaisena on ulkoiltu ja laskettu mäkeä, syöty herkullista hernekeittoa ja päälle on juotu pullakahvit. Samalla on hyvä tilaisuus tavata sukulaisia, vaihtaa kuulumisia tai vaikkapa tuoda vanhoja valokuvia tunnistettavaksi. Sukukirjan tietojen päivityskin onnistuu Veneskoskella.
Suvustamme tehtyä sukukirjaa ”Antti Suutaran sukua” on edelleen saatavissa 50 euron hintaan kaikilta sukuseuran hallituksen jäseniltä ja allekirjoittaneilta. Nopeat voivat saada sen vielä pukinkonttiin. Kirja toimii hyvin hakuteoksena ja sen avulla on helppo jäljittää sukusi juuret 1700-luvulle. Kertomukset sukumme jäsenistä täydentävät mukavasti sukumme tarinaa.
Sukuseuraan kuuluvat ja liittyvät voivat maksaa jäsenmaksun 10 e/jäsen/vuosi vuosilta 2020 ja 2021 Antti Suutaran sukuseura ry:n tilille
FI10 5106 0120 0669 82
Muistathan maksun yhteydessä mainita ainakin nimesi, osoitteesi ja sähköpostiosoitteesi.
Sukuseuralle voi lähettää postia sähköpostiosoitteeseen info@asuutara.net.
Rauhaisaa joulunaikaa ja parempaa uutta vuotta!
Sukuseuran hallituksen puolesta
Asko Riitahuhta Juha Majalahti
puheenjohtaja jäsenasioiden hoitaja
asko.riitahuhta@gmail.com majalahtijuha@gmail.com, 044 422 4000